Tampere on taiteellisesti ehkäpä yllättävänkin aktiivinen kaupunki, sillä tämä ei ole aina ensimmäinen mielikuva, mikä tästä Suomen Manchesterista, eli teollisuuskaupungistamme mieleen juolahtaa. Tampereesta moni tietää kuuluisan Särkänniemen yhteydessä olevan Sara Hildénin taidemuseon, mutta mahtava ja upea Vapriikki ei välttämättä olekaan vielä kaikkien tiedossa.
Vapriikki on upea nykytaiteen kehto
Vapriikki on toiminut Tampereen Tampellassa jo vuodesta 1996. Se on Tammerkosken rannan kupeessa sijaitseva museokeskus. Ennen Vapriikki oli Tampellan tehdas, jossa tehtiin pellavaa. Vapriikki tuleekin ruotsin kielen sanasta fabrik, joka tarkoittaa luonnollisesti tehdasta. Vanhimmat tehtaan osiot on rakennettu jo 1880 -luvulla, joten paikasta löytyy takuulla modernin taiteen vastapainoksi ja kontrastiksi historian havinaa ja tunnelmaa. Kaikki tilat eivät täällä mahtavassa museokeskuksessa ole pyhitetty vain näyttelytoimintaan, vaan siellä tehdään myöskin tieteellistä tutkimusta. Osa tiloista onkin muun muassa arkeologisen, luonnontieteellisen sekä teknisen tutkimuksen paikkoja. Tällainen poikkitieteellisyys ja -taiteellisuus onkin upea, ja luo Vapriikista omanlaisensa, uniikin paikan ja kokemuksen kävijöille.
Millaisia näyttelyitä Vapriikissa järjestetään?
Tällä hetkellä Vapriikissa on meneillään näyttely nimeltä Birckala 1917. Tässä näyttelyssä teemana on viikinkiaikainen elo. Täällä pääseekin taiteen ja tieteen avuin sukeltamaan historiaan, ja katsomaan, millaista elo on ollut viikinkien aikaan. Ihmiset viljelivät maata, ja hankkivat elantonsa hyvin eri lailla kuin nykypäivänä. Mikä olisikaan parempi tapa sukeltaa katsomaan tällaista historian havinaa, kuin taiteen kautta. Näyttely on avoinna aina 19. elokuuta 2017 saakka.
Näyttelyt eivät kuitenkaan pääse loppumaan kesken Vapriikissa, sillä siellä on aina meneillään yhtä aikaa kymmenisen eri näyttelyä. Näin ollen jokaiselle löytyy varmaankin jokin mieluisa näyttely katseltavaksi, joten tänne voi suunnata aivan hyvin perheenkin kanssa. Osa näyttelyistä on pidempiaikaisa, jotka ovat pysyvästi esillä Vapriikissa. Yksi näistä on Tampere 1918, joka käsittelee sisällissotaa. Etenkin näin 100-vuotiaan Suomen juhlavuonna tämä on ajankohtainen teema vilkaista ja muistella, miten pitkälle olemme yhteiskunnassamme päässeet. Aiheita löytyykin paljon juuri historian eri vaiheisiin syventyen, juurikin tämän arkeologisen tutkimuksen vuoksi. Aiempia näyttelyitä on ollut muun muassa Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet vuonna 2013 ja Ladyn tyyli – muotokuvaaja Lady Ostapeckin Amerikan pukuja ja potretteja vonna 2011.
Tänne kauniille tehdasalueelle voi suunnata käväisemään vaikkapa kaupunkiloman aikana. Alueelta löytyy myöskin lähistöltä lounasravintola sekä mukavan idyllisiä kahviloita, joihin pistäytyä keskustelemaan, millaisia mielipiteitä, tunteita ja elämyksiä kyseinen näyttely herätti.