Tampereen taidemuseo

tove

Tampereen taidemuseo on aivan upea kokonaisuus sekä vaihtuvia näyttelyitä, että kokoelmia, jotka ovat laajuudessaan vertaansa vailla. Kokoelmissa on kekskitytty erityisesti Hämeen ja Pirkanmaan alueen taiteeseen ja taiteilijoihin, joka tuokin niihin mielenkiintoista syvyyttä ja eritystä tärkeyttä, korostaen näin alueen vahvaa taiteilijayhteisöä.

Tampereen taidemuseolla on yhteensä viisi kokoelmaa joihin kuuluvat mm. Tampereen taidemuseon kokelma, Tampereen kaupungin kokoelma, Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelma ja Tampereen Nykytaiteen museo kokoelma. Kyseessä on siis suhteellisen laaja kattaus taidetta eri ajanjaksoilta ja tyylisuunnilta.

Jos kokoelmista haluaisi nostaa esille viisi taiteilijaa, joiden töitä on esillä suhteellisen runsaasti, olisi lista seuraavanlainen. Matti Petäjä, jonka teoksia kokoelmassa on yhteensä vajaat 240, Kalle Löytänä, jonka teoksia taidemuseosta löytyy noin 299 kappaletta, Magnus Enckell, jonka teoksia voi taiteen ystävä ihastella yhteensä 303 kappaleen muodossa, Tuulikki Pietilä, jolla on niinkin hurja määrä teoksia kokoelmassa kuin 545 ja Tove Jansson, jonka teoksia on hurjat 1919 kappaletta. Suurin osa Tove Janssonin teoksista on kuvituspiirroksia, jotka hän on itse halunnut lahjoittaa Tampereen taidemuseolle 1986. Tove Jansson lahjoitti myös vuotta myöhemmin isänsä Viktor Janssonin teoksia taidemuseolle, tehden näin kokoelmasta entistä harvinaisemman.

viktor jansson