Tampereelta noin 90 kilometriä pohjoiseen sijaitsee kymmenen tuhannen asukkaan asuttama lähinnä metsäteollisuuden ympärille syntynyt kaupunki. Mänttä, nykyään oikeastaan Mänttä-Vilppula, mainostaa itseään taidekaupunkina. Mänttä ja Vilppula yhdistyivät 2009 vuoden alussa ja siitä lähtien on käytetty kaksiosaista nimeä tästä kaupungista.
Mänttä-Vilppulan taidekaupungissa voi päästä käsiksi erikoisiin sekä ainutkertaisiin elämyksiin ja kokemuksiin taiteen sekä kulttuurin mukana. Mänttä-Vilppulassa voi vierailla muun muassa tunnetuissa ja suosituissa museoissa tai festivaaleilla ja lisäksi perehtyä valloittaviin luonto- ja maaseutukohteisiin. Mäntän taidekaupungissa tapahtumia on monia erilaisia vuoden aikana ja muun muassa kuvataideviikot, musiikkijuhlat, urkuviikot sekä Food & Art -tapahtumat keräävät paljon kiinnostunutta väkeä paikalle.
Syksyn Mäntän kuvataideviikot ovat varmasti monille yksi syy miksi vierailla tässä pienehkössä Mänttä-Vilppulan kaupungissa, mutta myös ympäri vuoden Mäntästä löytyy takuu varmasti mielenkiintoisia ja oivia vierailu kohteita taiteenystäville. Muun muassa suositut Serlachius -museot ovat auki vierailijoille ympäri vuoden.
Nähtävää ja koettavaa Mänttä-Vilppulassa
Taidekaupunki Mäntässä pääsee tutustumaan esimerkiksi Serlachius-museo Göstaan sekä Serlachius-museo Gustafiin. Göstään sisältyy kaksi osaa, jotka ovat Joenniemen kartano sekä paviljonki, joka on valmistunut vuonna 2014. Gustaf mahdollistaa taasen kävijälle kurkkauksen kauppaneuvos G.A.Serlachiuksen värikkääseen elämään sekä uhkarohkeisiin liiketoimiin perusnäyttelyssä Paperiperkele. Gustaf Adolf Serlachius oli yksi suomalaisen puunjalostusteollisuuden pioneereja sekä merkittävä taiteilijoiden tukija, joten museosta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa tästä ristiriitaisesta, räyhähenkisestä, roisia kieltä viljelevästä erittäin impulsiivisesta henkilöstä, joka on kerran ollut Mäntän suurimpia vaikuttajia.
Mänttä-Vilppulasta löytyy myös useampi kotiseutumuseo, joissa pääsee tutustumaan muun muassa lähiseudun historiallisiin esineisiin ja rakennuksiin. Taidekeskus Honkahovi järjestää ympäri vuoden taidenäyttelyitä ja kamarikonsertteja. Myös pelkästään kaupungilla käykennellessä voi törmätä taiteeseen, nimittäin Mänttä-Vilppulan katuja, puistoja sekä hautausmaata kaunistavat veistostaiteen tunnetuimpien edustajien teokset. Lisäksi sekä Mäntän että Vilppulan kirkot ovat kaunista katseltavaa.
Mäntän kuvataideviikot
Mäntän kuvataideviikot on tänä vuonna kesäkuusta elokuuhun, tarkemmin sanottuna 17.6 – 31.8. Järjestyksessään tänä vuonna järjestettävä tapahtuma on 23. Mäntän kuvataideviikot. Mäntän kuvataideviikot on suomalaisen nykytaiteen kesänäyttely, jossa esitellään nykään vuosittain Suomen ajankohtaisinta kuvataidetta. Vuosittain vaihtuu myös kuvataideviikkojen kuraattori, joka kutsuu taiteilijat tähän ammattitaiteilijoiden näyttelyyn mukaan. Kuraattorilla on yksinoikeus taiteilijavalintoihin sekä näyttelyarkkitehtuuriin. Pekilo, entinen rehujalostamo Mäntän tehtaanpiipun juurella toimii Mäntän kuvataideviikkojen näyttelykeskuksena.
Mäntän kuvataiteen ystävät ry valitsema kuraattori tämän vuoden kuvataideviikoille on galleristi, kriitikko ja kuraattori Veikko Halmetoja. Mäntän kuvataideviikkojen taiteellinen johtaja on kuvataiteen laaja-alainen asiantuntija ja hän on juuri Mäntässä viettänyt lapsuutensa sekä nuoruutensta, joten alue on tuttu sekä taiteen parissa kasvettu koko ikä. Halmetoja on ollut mukana järjestämässä ensimmäisen kerran Mäntän kuvataideviikkoja ollessaan 18-vuotias harjoittelija vuonna 1995. Hän etsii taiteesta enemmän ihon alle kaivautuvia elämyksiä kuin älyllistä haastetta ja lisäksi Halmetoja sanoo, että Mäntän kuvataideviikosta on tulossa maanläheinen, konkreettinen näyttely, jossa on paljon taiteilijoita sekä teoksia mukana.
Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori vuosimallia 2018 toivoo, että näyttely toimii kokoavana ja voimaannuttavana kokemuksena, joten jäämme erittäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tänä vuonna on luvassa Mäntässä.